23.12.04

Jouluevankeliumi Etelä-Pohjanmaan murteella  

1. Niihin aikoohin keisari Aukustus antoo käskyn, notta koko valtakunta oli pantava verolle.
2. Verollepaneminen tapahtuu ensimmääsen kerran, ja silloon oli Kvirinius käskynhaltija Syyrias.
3. Kaikki meniväkki kirioottautumahan verottajan luettelohon, itte kukin omahan kaupunkihinsa.
4. Niin Joosefki lähti muiren joukos Kalileasta, Nasareetin kaupungista ja meni sen veroasian tähäre Juureahan, Raavirin kaupunkihin, Peetlehemihin, johonka kaikki toisekki Raavirin jäläkelääset kerääntyy.
5. Se otti föliyhynsä Marian, kihilatun morsiamen, joka oli sinne päin, flikkaraukka.
6. Ja viimmeesillänsä kun oli, niin justihin niiren sielä ollesnansa
7. Maria synnytti poijan, esikoosensa. Se kietaasi lapsen kapaloohin ja pisti sen seimehen, kun majataloosta ei ettimälläkää löytyny tilaa.
8. Niillä seuruun sattuu olemahan paimenia yöllä taivasalla paimentamas laumaansa.
9. Yhtäkkiä niiden etehen ilimaantuu Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröötti ne joka puolelta. Paimenet peliästyy aiva veteliksi asti,
10. Mutta enkeli sanoo: "Äläkää ny turhia peliästykö! Mull'on teille iloonen sanoma, isoo ilo kaikelle kansalle.
11. Tänä päivänä teille on Raavirin kaupungis syntyny Vapahtaja. Se on Kristus, Herra.
12. Täs on teille merkki siitä: te löyrättä lapsen, joka makaa seimes kapaloosnansa."
13. Ja siinä siunaamas oli enkelin ympärillä maharottoman isoo taivahallinen sotaväki, joka näillä sanoolla ylisti Jumalaa:
14. - Jumalan on kunnia korkeuksis, maan päällä rauha ihimisillä, joille se ei mitää muuta taharo ku hyvää.
15. Ku enkelit oli menny takaasi taivaasehensa, paimenet sanoo miehis: "Ny äkkiä Peetlehemihin! Sielä me näjemmä, mitä täs ny on oikeen tapahtunu ja mitä kummaa se Herra meille äsköön ilimootti."
16. Ne lähti kiiruhumman kaupalla ja löyti Marian ja Joosefin ja lapsen, joka nukkuu seimes.
17. Ku ne oli sen omin silimin nähäny, ne kertoo muilleki, mitä kaikkia niille oli lapsesta tieretty sanua.
18. Ne jokka kuuli paimenten puheet, olivat aivan ihimeesnänsä.
19. Mutta Maria painoo mielehensä kaikki mitä oli tapahtunu ja tutkaali sitä.
20. Paimenet palaali takaasin kiittäen ja ylistäen Jumalaa siitä, mitä ne oli kuullu ja nähäny. Kaikki oli justihin niin ku niille oli sanottuki.


Pekan Poika
AddThis Social Bookmark Button

17.12.04

Ehtoopualen eläjiäkö?  

Korsukaveri oli taas asialla. Mä en oikeen ymmärrä, mistä se kaivaa nuata jutun juuria ja lähärättää mulle. Son aiva imes. No, imehien aika ei oo loppunu, hyvä ku eres alakanu. Näin se kiriootti:
Yhtenä päivänä päätin pestä autoni. Olin porstuas menos, havaattin pöyrällä päivän postin. Panin auton avaamet pöyrälle ja päätin kattahtaa postin. Ei siinä mitää oikiaa postia ollu. Pari laskua ja muuta roinaa. Roskapostin päätin panna roskasankoohin, joka oli pöyrän alla. Sankoo oli pisin partahin täynnä. Päätin viärä ne samalla, ku meen pesemähän auton. Silloon näin, että emäntä oli kirioottanu viis joulukorttia, jokka mun pitää viärä postilootahan samalla, ku viän roskat säkkihin, joka oli aiva postilooran viäres. Aukaasin pöyrän looran ottaakseni postimerkkiä. Niitä löytyy vain yksi. Muistin, että niitä on kiriootuspöytäni looras lisää. Kattahrin aakkunalle ja näin, että isänpäiväkukkani oli aiva kuivillansa. Se pitää kastella. Ennen ku kerkisin hakia kastelukannua, havaattin piirongin päällä kaliaklasin, joka oli pualillaan kaliaa. Maistoon sitä, muttei se ollu hyvää. Sen takia päätin viärä sen mennesnäni jääkaappihin. Vahingos töyttäsin klasin kumohon. Päätin tuara saman tiän kluututrasun joukosnani, ku meen köökkihin. Köökin pöyrälle oli joku jättäny kaukosäätimen, vaikka sen paikka on olohuanehes. Lähärin viämähän sen oikiahan paikkahan, mutta silloon tuli vaimoonen paikalle ja kysyy, että mitä varte sulla on saapas vain toises jalaas ja karvalakki pääs. Siihen en tainnu vastata, ku en ollu eres itte sellaasta havaannukkaa.
Päivän lopuuksi: autoa ei oo pesty, joulukorttia ei oo postitettu, postimerkkiä on aina vain yksi, roskista ei oo tyhyjätty, kalia on piirongin päällä, kukkaa ei oo kasteltu, en löyrä television kaukosäärintä saatikka lasejani, enkä muista mihinkä oon pannu auton avaamet.
Koko päivän oon hääränny hiki hatus ja oon väsyksis eikä mitää oo kumminkaa hoirettu.

Aattele tarkoon ennen ku naurat. Jos et tästä jutusta löytäny ittiäs, niin vakuutan, että seki päivä tuloo. Naurun asia se ei oo.
Tulipa miälehen, että tosi on. Kiitoksia sulle, että muistutit. Pani aattelemahan.

Pekan Sivupersoona
AddThis Social Bookmark Button

10.12.04

Komiaa 

Posti oli tuonu tämmösiä paukahroksia.

- Komia mies, kun on kaulaa myören suonsilimäs ja saunanappo pääs.
- Komiaa yskää kun vaan kestääs kauan.
- Rivakka, tanakka ja punakka niinku teuvalaasen piika.
- Köyhtyä saa muttei laihtua.
- Tuloo oikein ittiänsä ikävä sanoo emäntä ku peilin rikkoo.
- On mulla pareeki puku, mutta se on ny paikattavana.
- Harvoon on köyhis näin komiaa.
- Hyvin menöö ja menis paremminki jos tohtis päästää.
- Tarkalla pirolla akka kestää yhyren miähen elinajan.



AddThis Social Bookmark Button

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

One Million Blogs . org