Kikkiviaroolla

- Minkä sille voi, että oon niin komia, että peiliki särkyy.

- Huono taloo se on, joka ei isäntää laiskana elätä.

- Minen palio mitää tee, jos mä jotaki teen, niin mä makaan.

- Kyllä työtä pian teköö, mutta huilates aika menöö.

- Tupaantuliaisissa isäntäväelle: Kyllä täällä on hyvä köyhän elellä...

- Räystää niin lantta lauree, mutta varsinki luntioomia porottaa!

- Kova kiirus jottei kerkiä teköhön mitää.

Tunnisteet: viisauksia

Teuvalainen 2/2009 -

Kauppamiehiä ja -naisia on montaa sorttia. Nettimyyntiä on kuulemma enite. Meiränki luukkuhun tuloo viikos jouki sata eherokasta. Laatuja löytyy villahousuusta viakrahan. Meille on opetettu, että ei pirä joukaa pankkitilinsä numeroa luavuttaa. Monta pettymystä on tullu. Rahat on menny ja tavarat on jääny tulemata.

Uusin kauppamies on aluushousujen myyjä. Se soittaa mulle ja ilimoottaa olevansa aiva krannis ja on tuamas mulle paketin, joka sisältää kolomet aluushousut, justihin sun kokoa. Ne on aiva ilimaaset ja sulla on maharollisuus saara sellaanen paketti niin useen ku taharot. Lähetys- ja pakkauskulut peritähän. Uusi paketti tuloo joka kuukausi. Se tahtoo tulla ny heti tuamahan ensimmääsen paketin viiren minuutin päästä. Silloon mä vastaan, että moon yksin kotona ja ittekki justihin lähärös. ”Moon varannu sulle melekeen ilimaasen paketin, pualitusinaa eri färisiä. Piänen nimellisen hinnan voit antaa jos taharot”, luuris lirutellahan. ”Sitte kuukauren kulues saat postis kesäpöksyjä ja tosi halavalla, hinnasta sovitahan. Sun ei tarvitte pitää hualta sukistakaa. Ne tuloo automaattisesti niin kauan ku ilimootat, että ny piisaa.” Sellaasia siältä puhutahan. Sitte ne viälä sanoo, ettei nykyaikana kannata pyykkiä pestä, ku melekee ilimaaseksi tuarahan uuret vaatteet kotio. Ei oo mummukaa siihen nuarahan menny, vaikka voorootellen meille soitellahan.

Lehtikauppiahat on sitte luku sinänsä. Aluuksi luvatahan lähärättää ensimmäänen paketti, eikä maksa ku kaffipaketin hinnan. Sen jäläkehen ei sun trenkää tilata mitää lehtiä mualta. Syntymäpäivälahajaksi saa viälä sun nimikiriaamilla varustettuja nästyykiä puali tusinaa aiva ilimaaseksi, jos tilaat. Sitte se kysyy miehen nimiä ja lasten lukumäärää, poijat ja flikat eriksensä. Syntymäaijakki olis hyvä ilimoottaa ja miälellänsä etunimet kans, että tiäretähän lähärättää lahajapaketit aikanansa. Ne ei maksa sulle oikiastansa mitää, ku aatellahan niiren tavarooren kauppahinnat. Niin heleppoa se on kaupanteko meirän kans. Puhetta niiltä tuloo niin ku lampahalta papanoota tuahen käppyrälle.

Omahan sähköpostihini tuloo parikymmentä tarjousta joka päivä. Rantaroleksista viakrapakettihin ja siltä väliltä. Jos ollahan viikko pois, on postiluukkuni niin täynnä, ettei eres nimi- ja syntymäpäiväonnittelut maharu sisälle. Ne kaikki on tiätysti heleppo poistaa, mutta oma vaivansa siinäki on. Mulla on onneksi niin hyvä apulaanen, tua oma mummu, joka poistaa kaikki yhyrellä painalluksella. Kaikki on kumminki kunnos, jos et anna omia tunnuksiasi, et osoottehia etkä puhelinnumerootas, pankkitilin numerosta puhumatakkaa. Jos tarvittet viakraa tai muita lääkkeetä, osta reseptillä apteekista. Silloon pysyt itte kunnos. Viinaostokses sun kannattaa käyrä ostamas omasta monopoolikaupasta. Saatat kokea pettymyksiä, jos rupiat niitä tilaamahan. Sitte viälä jouki yksi neuvo: jos oot tullu petetyksi, ota heti yhteys poliisihin.

Ku tähän ikähän on päästy, niin melekeen on kaikkia, mitä tarvitahan. Jokahittella on kumminki oikeus yrittää myirä tavarootansa maharollisimman palio. Mainosplakaattia tuloo niin palio, että pari kertaa päiväs pitää postiloota tyhyjentää. Muutaman kerran postinkantaja on joutunu tuomahan tämänkin leheren ovelle, ku postiloota on pisinpartahin täynnä.

Heleppoa se elämä on, ei trenkää piaksunpohojia kuluttaa, ku netin kautta saa hoirettua kauppa-asiakki. Näin meille sanotahan. Uskokohon, joka tahtoo. Suurin osa kauppiahista on rehellisellä asialla, mutta joukkohon mahtuu kaikenmoisia.


Pohojapään Pekka

Kilpailu on päättynyt. Arvonnassa Kikkiviaroolla-kirjan voitti Seija Leino Järvenpäästä. Palkinto on postitettu voittajalle. Onneksi olkoon.
---------------------------------
Osallistu kilpailuun ja voit voittaa itsellesi Kikkiviaroolla -kirjan kirjailijan omistuskirjoituksella varustettuna.

Kilpailukysymys: Mitä tarkoittaa Etelä-Pohjalainen murresana "eheroontaharoon"?

Lähetä vastauksesi sähköpostilla osoitteeseen: pohopekka(@)teuvalainen.com . Ota sulut pois @-merkin ympäriltä ennen lähettämistä. Muista laittaa yhteystietosi mukaan jos vaikka sattuis onni suosimaan.

Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan Kikkiviaroolla-kirja 15.9.2008.

Onnea ja menestystä.

Jos et sattuis voittamaan, kirjan voi myös tilata täältä

Sähköpostimies oli kantanut Pekan Pojan laatikkoon tämmösiä:

-Eikoo hianot sukellusvehkehet, ja oli halavat !

-Pitääs vissihin joskus koriata tuo sirkkelinteräsuajus...

-Kysytähän nuolta neekeriiltä tiätä sinne Harlemihin...

-Kyllä ny on nopia kairata, ku jää on näin ohkaasta.

-Periaattehes näin lähellä ammusvarastoja ei sais tupakoora.

-Tutustutahan näihin turvaohojeesihin sitte perästäpäin....

-Luontaaslääkkeeren haittavaikutuksia liiotellahan alavarihinsa

-Vai yävartiana, et sitte pääsny poliisiksi vai?

- Minen kyllä mitää pelastusliivejä viitti pitää...

Olokaa ny, äläkää ny

Hullu kun en ottanu kurinta joukkohon, sanoo flikka ku ei hypyys haettu. Mutta hyvä tuuri kumminki oli, ku viärestä viätihin.

Tällaasia lohorutuksia sitä aina silloon tällöön tarvitahan, ku tuloo sellaasia sattumuksia, että viärestä viärähän. Jokahittella on varmasti omia kokemuksia sellaasista asioosta. Son joskus hyväki, ku niin sattuu, mutta useemmiten son sopimatoonta. Varsinki mukuloota piretähän joskus eriarvoosena, jos non hyvistä tai huanoosta vanhemmista perääsin. Eikä kumminkaa voi sille mitää, ku ei vanhempiansa pysty itte valittemahan.

Raha-arpajaasis annetahan eres jotaki, jos päävoitto viärähän viärestä, mutta tavallisesti käyy niin, ettei viärehen jää mitää.

Äitee opetti aina, että pitää ottaa järjestänsä, ei saa valakata. Nisunpalakki olis pitäny ottaa aina järiestänsä, muttei sitä oikeen aina muistettu. Kerranki äitee oli pannu lautaselle kaks nisunpalaa, joista toinen oli sattunu tulohon palio isoompi ku toinen. Kustu otti tiätysti heti sen isoomman. Mun pisti vähä vihaksi ja mä sanoon, että mitä varte sä otit esti ja viä isoomman palan. Eksä tiärä, että pitää olla kohtelias ja antaa toisen ottaa esti, mä opetin. Silloon Kustu kysyy, että kumman soosit ottanu, jos oosit pääsny esti ottamahan. Mä tiätysti sanoon, että piänemmän tiätysti. Silloon se hyväkäs äikkisteli, että niinhän sä nykki sait piänemmän. Mitä sä viä änkkäät, se hohotti. Niin se taaski pääsi musta voitolle.

Sain mä sitte myähemmin voorostani olla äikkistä, ku oltihin krannis tappuririihellä, Siälä oli kaffipöyräs toisella lautasella ohoraleivänpaloja ja toises faris nisunpaloja. Kustu ei yhtää havaannu sitä ja se tiätysti hairas isoomman palan ja soliki ohoraleipää. Mulle tuli piäneet pala, mutta soli nisua. Emmä kumminkaa palio tohtinu sille äikkistellä, vaikka sen piti esti syärä se ohoraleivän pala, ennenkö se tohtii mennä ottamahan nisua.

Toinen kerta on jääny miälehen, ku Kustulta viätihin viärestä. Oltihin meijärin pihas silloon, ku siälä pelattihin pesäpalloa. Me seisoomma Kustun kans korvan, ku isoot poijat valitti pelaajia. Kaikki toiset oli jo valittu, niin silloon Venneri otti mun ja Kustu jäi ku knalli kalliolle. Siitä se ei tykänny yhtää, eikä se oikiastansa ollu imeskää, ku soli aina trossannu kuinka hyvä son pesäpalloski. Kyllä mä heti havaattin, ettei tästä hyvää seuraa. Se tuli istumahan siihen prunnin kannelle, joka oli siinä kakkospesän tykönä, johona mä olin pesävaharin varamiähenä. Kerran ku pallo tuli sinnepäin, Kustu hairas sen salaa plakkarihinsa ja se tuli muina miehinä muka mun kans kattelemahan palloa ojasta. Moosimma vissihin viäki sitä kattelemas, mutta yhtäkkiä mä havaattin, ku sen plakkari pullotti ja hairasin pallon sen plakkarista. Silloon se suuttuu niin, että se otti isoon kiven ojasta ja meinas sillä heittää, mutta onneksi Jussi kerkis hätähän. Soli niin kovas sinnis, että se lähti saman tiän pyärällänsä ajohon kotio ja huuti lähtiesnänsä ettet kyllä ikinä enää mun pyärälläni aja. Niin ku moosin monta kertaa sillä sitä ennenkää saanu ajaa.

Huamisin aamulla se kumminki tuli taas meille ja sanoo, että tuu kokeelemahan mun pyärällä, ku se prätäjää komiasti. Soli pannu päreen etukaffelihin sillä lailla, että sen pää oli pinnojen välis, johona se prätäji ajaes.

Viärestä siinäki viätihin, ku mä vain sain sillä kokeella, vaikka toiskan Jaskakin seisoo mun kans siinä porraspääs, ku Kustu tuli.

Annin Mikki oli sellaanen mies, että se teki mitä tahtoo, ku muut teki mitä ne taisi. Uurmaakarina soli parahasta päästä. Oli se teheny elääsnänsä palio muutaki, melekeen mitä vain. Kerran krannin Jaska kysyy siltä, ettet oo tainnu koskaa Alaskas käyrä. Mikki vähä aikaa tuumas ja sanoo, etten oo tainnu keriitä siälä viä käymähän. Sitte se kumminki yht`äkkiä muisti ja sanoo, että kattoppas, ku en meinannu muistaakkaa, olin mä siälä kerran käräjillä valavomas yhyren testamentin. Sitte tuli pitkä seliitys, kuinka sinne mentihin, mitä siälä syätihin ja mihinä oltihin yätä ja muuta sellaasta. Tuamarina oli ollu sellaanen tuamarin planttu, joka ei tiänny oikeen mitä piti teherä. Pari päivää soli sitte joutunu olemahan siälä tuomarin häläppärinä ennenkö pääsi kotio lähtemähän.

Kerran Mikki meni Rintalahan, johona isäntä kantoo sille kenkäloorallisen heräätyskellon osia ja pyyti, että koriaasikko meirän heräätyskellon. Siinä kenkälooras oli kaikki osat ja viälä yks ylimääräinen seinäkellon ratas, johonka se isäntä oli kuriisnansa ottanu aiva tätä varten laihnaksi krannista.

Puali päivää eli ehtoohin asti siinä touhus meni. Heräätyskello käyrä klonksutti pöyrän kulumalla, mutta ylimääräistä seinäkellon ratasta ei näkyny mihinää, vaikka isäntä koitti kattoa pöyrän allekki. Ei sitä ollu looraskaa, soli aiva tyhyjä. Isäntä rupes jo epäälemähän, että uurmaakari oli pistäny sen plakkarihinsa, mutta näki sen maharottomaksi, ku silloli vain ohkaaset housut ja paita päälläänsä.

Mikki lähti Anninsa työ ja taloon väkiki rupes rustaamahan ittiänsä oikooseksi. Emäntä oli jo sängys ja niin poikaki, jota isäntä viä käyy töyttimäs, että säkö sen lymytit. Ei poika tiänny mitää sen enämpää ku muukkaa.

Isäntä tiäs, ettei täs tuu unta silimähän, ku ei kellon ratasta löytyny, mutta siitä hualimatta se alakas kiipiä emännän taa sänkyhyn. Justihin ku soli purottamas ittiänsä makoolle, se kiliaasi ku tanotorvi ja tryykäs ylähä ja koitti prissata pairan häntäänsä niin ku siinolis koira ollu persustas kiinni. Siälä kulukaa se kellon ratas oli.

Uurmaakari oli maksanu potut pottuuna ja tällänny salaa sen ylimäärääsen rattahan isännän sänkyhyn, josta se tarttuu aksilan päästä isännän puohon kiinni.

Vaikka mä hyvin ymmärrän, kuinka kipiää se otti, niin sanon kumminki, että äikkistä.

Ensimmääsen kerran me pääsimmä elävihinkuvihin seurataloolle, ku osuuskaupan kokoukses näytettihin kuvia eri tehtahilta, johona tehtihin tulitikkuja, nauloja, suklaata, jauhoja ja mitä kaikkia siinä näytettihinkää. Yhyres paikas oli pantu filimi pyärimähän taapäin. Miehet käveli trappuja ylähäpäin takaperin jauhosäkki seliäs ja autot meni pakilla aharetta ylähä ja soukasta veräjästä aiva joenrantahan asti. Siinä kohoras meitä nauratti aiva vääräna. Kustu sanoo, että olis ny menny viä palan matkaa, niin olis kuskin persusta kastunu.

Muutamaa viikkoa myähemmin Kustu pääsi kattomahan elokuvaa, johonka nimi oli ”Ne 45 000”. Kustu oli pahalla päällä, ku se tuli siältä ja sanoo, että keuhkotautisista siinä vain puhuttihin. Ei ollu yhtää mukavaa, ei likillekää sellaasta ku osuuskaupan juhulis. Mulla oli oikeen hyvä olla, ku Kustu sanoo, ettei trenkää olla yhtää pahoollansa, vaikket pääsnykkää elävihin kuvihin.

Sitte yhyren kerran me menimmä oikeen kirkolle elävien kuvien teatterihin, ku siälä näytettihin saksalaasta filimiä. Sitä oli sanottu parahaksi eläväksikuvaksi, mitä kirkollakaa oli koskaa näytetty. Pääosas oli kuulemma sellaanen hupiosan näyttelijä, ettei suamalaasista oo mihinkää.

Kustun pyärällä me menimmä, ku ei mulla ollu omaa pyärää. Voorootellen viätihin toistansa jopparinlestalla. Kyllä solis ollukki liika raskasta yksin polokia, ku takaasin tulles oli viä vastatuuliki. Teerennevoolla meinas aiva viärä ojahan.

Esti oli sellaanen lisäkuva, joka oli kuvattu meren rannalla laskuveren aikana. Sitä me imehtelimmä, ku kuivaa maata tuli vähitellen näkyvihin ja merivesi meni takaasin sinne mistä soli tullukki. Siinä oli saatu kuvatuksi oikeen likiltä kaikenmoosia elukoota, jokka tuli näkyvihin, ku vesi pakeni pois. Oli näkinkenkiä ja monen sortin mönkijää. Kaikkiin eniten Kustua nauratti siinä, ku yks mato tunki ittiänsä maan alle. Se koukisti selekäänsä aina mukalle niin ku luakka ja joka kerta se meni vähä syvemmälle. Lopuuksi ei näkyny muuta ku reikä siinä sannas. Siinä Kustu hohotti aiva äänehensä niin, että siltä putos lakkiki penkin alle. Sitä sen piti konttia hakemahan, ku soli potkinu sen kauas toisen lavittan alle.

Sitte alakas se saksalaanen elokuva, johona oli monenmoista kommervenkkiä. Se mies oli juavuksis ja se keikkuu portahilla ja katon syriällä, muttei vain puronnu. Naisten kans se kiakkas sängys ja laattialla ja lopuuksi se kiärtyy maton sisälle rullalle, joka kannettihin kuurennen kerroksen parvekkeelle. Siälä sitä ruvettihin puristelemahan ja se mies putos alaha. Onneksi se sai kiinni kaitehesta ja siitä se tuli taas tikkoja ylähä. Kiakkaamista kesti aikansa ja lopuuksi se nukahti sängyn alle. Kaks naista nukkuu se yläpuolella olovas sängys, eikä ne muka tiänny ollenkaa, että sängyn alla ketää onkaa. Mies rupes hornaamahan siälä sängyn alla ja silloon naiset haki pranstakan kakluunin viärestä ja rupes konttimahan sängyn alle. Siältä ne tuli kaikki pois ja taas ne rupes kiakkaamahan sängys ja lopuuksi ne nukahti kaikki siihen samahan sänkyhyn, naiset pää tyynyllä ja mies jalakopääs. Toisen naisen varvas meni se miehen suuhun ja se luuli sitä tutiksi, ku se imi sitä sillä lailla.

Siihen se sitte lopuuksi jäi. Kaikkia en muistakkaa, mutta aiva vääränä mä sillä nauroon. Mä aina kattahrin vähä Kustua, mutta sitä ei naurattanu yhtää.

Takaasin tulles sitä kumminki nauratti, ku se muisti yht`äkkiä, kuinka se mato meni maan alle.

Pekan poika antaa uuden vuoden juhlijoille muutaman neuvon:

Illalla voi sanoa vaikka näin:" Mihinkä ny on kiirus kun on huomennakin pyhä? " Vähän myöhemmin illalla: " Voi Ristus, notta moon pöhönäs!" ja vielä vähä myöhemmin: " Pysyys ny pystys eres siihen asti ku uurestaan kaatuu." Sitte kun on löytynyt se pari niin vois koittaa vaikka tätä:" Ymmärräkkö sä pöllöö jotta mä rakastan sua tolloo. " Aamulla voi sitte kyllä tuntua tämmöseltä: "Nii on jano notta sylyki pölisöö".


Maharottoman Hyvää Uutta Vuatta kaikille lukijoille ja muilleki

Krannin Kustulla oli hyvä varasto sellaasia sanoja, joita ei oosi ollu lupa sanoa, mutta se kumminki antoo tulla niitä aiva oikohonsa, ku sille päälle sattuu. Niitä tarvittihin ainaki silloon, ku joku asia ei ottanu mennäksensä niin, ku Kustu oli sen aatellu. Sillä oli Moppe niminen koira, mutta yhtä hyvin se tunti nimeksensä tanan keles ja kaikki muut rumat sanat, tai jouki sen olis pitäny ne tuntia.

Meitä koitettihin pyhäkoulus ja seuroos elikkä rippikouluski opettaa, ettei saa koskaa sarattaa. Peliätettihin silläki, että taivahan isä purottaa kuuman kiven päähän, jos puhuu rumia. Kyllä mä joskus vähä peloosnani kattelin ylähä päin ja olin varoollani, ku Kustu antoo niitä tulla tuutin täyreltä. Ei niitä kuumia kiviä kumminkaa tullu, mutta kylymiä kiviä kyllä joskus tuli mun päähäni, vaikken mä puhunu eres rumia.

Opiin mä sitte niitäki sen viimmeesen kapinan aikana. Kerran korsus ruvettiin oikeen aattelemahan, että mitä varte me poijat puhumma niin palio rumia sanoja. Joskus tuntuu siltä, ettei oikiaa asiaa seasta eroottanu ollenkaa, ku tuli helevetin tanan kelestä niin maan perusteellisesti. Ja toren sanoakseni siitä ei ollu kukaa puhuras, niitä tuli itte kultaki silloonki, ku ei oosi ollu mitää tarvestakaa.

Viimmeen sitte keksittihin, että perustetahan roskapuhetrahasto ja sille säännöt. Tyhyjästä milikkipurkista tuli kassaloota ja mun tehtäväksi jäi rustata säännöt paperille. Niis säännöös sanottihin, mitä ei saanu sanoa. Sialun vihollisen nimet kaikis muaroos oli pahimpia, joiren sanomisesta meni kokonaanen markka rahastohon. Piänimmistä rumista sanoosta, joita oli esimerkiksi ne ainehet, joita meiltä jokaaselta tuloo, meni sakkoa 50 penniä. Ei saanu sanoa, että mä läheren nu p-lle elikkä k-lle, piti sanoa, että mä meen orrelle taikka jotaki muuta sellaasta. Rahastohon tulevilla rahoolla päätettihin ostaa lehtiä ja muuta lujettavaa kanttiinilta. Rahan tulo oli ensimääsenä päivänä niin hyvä, että ehtoolla saatihin kantamus lehtiä, mutta seuraavana päivänä ei tullu ku 9 markkaa 50 penniä. Viikon päästä piti lukia vain vanhoja lehtiä, ku ei rahastohon tullu palio mitää.

Pitkän aikaa me imehtelimmä, käyykö Viliami johonaki mualla sarattamas, ku ei eres siltä tullu yhtää markkaa purkkihin, vaikka soli aina ollu korsun mestari voimasanojen käytös. Ehtoopäivällä Viliami kumminki tuli korsuhun ja meni sanaa sanomata repullensa, josta se otti lompsansa ja siältä kymmenen markan paperirahan. Se pani sen purkkihin ja antoo tulla sialun vihollisen nimet, etu- ja takaperin ruattiksi ja venäjäksi, vaikkei se kumpaakaa kiältä tainnu yhtää sanaa. Tämä purkaus johtuu siitä, että soli pesäkkehes purottanu kiväärin varpahillensa ja sääntöjä tarkoon nourattavana se esti maksoo ja sitte vasta pärvötti. Ku soli litaniansa lukenu, se lähti nuhkoonahkoosensa takasin tyämaallensa. Pitääskähän sunki perustaa roskapuhetrahasto!

Visakisan sivuilla voit testata murretietosi. Pekan pojalle tulokseksi 74 % !!

Ennen maailmas käytihin syksyllä aina silakas. Ehtooyästä lähärettihin hevoosella köröttelemähän Närpööhin päin ja aamulla varahin oltihin Nämppinääsis.

Mä pääsin kerran kans sinne, ku Kustu lähti isänsä kans silakkahan. Niillä oli Pekka niminen hevoonen, se sama jolla me Kustun kans ajelimma aitoohankia myärin. Soli vähä laiskanmoinen, muttei siitä ollut mitää vahinkoa, ku silakas oltihin. Meillä oli koko yä aikaa. Me nukuummaki Kalimosan nevalla pussikärryjen pohojalla heinien seas. Ne kärryt oli liniaarikärryt, muttei oikiat turkulaaset. Niis oli sellaanen pitkä perä ja istuun siinä nokalla.

Evähiä me aliettihin syärä jo Liirin notkos ja taas seuraavan kerran siinä kariapuarien kohoras. Sen tähäre se vissihin niin kovaa unettiki. Finnipyys me kumminki olimma jo valaveella, ku siinä juatettihin hevoosta ja jalooteltihin ittekki. Kyllä se Kustun isä koitti seliittää monehen mallihin ja monehen kertahan, mihinä kulloonki oltihin menos. Siinä meni sekaasinsa Pölit, Päkliirenit, Finnipyyt, Mustat luamat, Nääspyyt, Piolaharet ja muut sellaaset, mutta hyvis aijoos tultihin kalarantahan. Siälä oli latoja ja koppia ja verkkoja ja paattia mahorottoman palio. Muutamia hevoosia oli jo tullu ennen meitä. Noli kaikki otettu tampiista ja annettu heiniä etehen. Pekka sai pääpussillisen kauroja, joita se rouskutteli tytyvääsnä kärryjen tykönä.

Sitte yht`äkkiä alakas kuulua mereltä potpotus ja ensimmäänen kalapaatti oli tulos rantahan. Hetken päästä niitä alakas tulla peräkanaa ainaki kymmenen paattia. Ne ajoo platformun viärehen ja miehet alakas selevitellä esti verkkoja ja muita tarpehia pois siältä paatista, johonka pohojalla oli silakoota aiva sakiana. Siälä ne pomppii ja hohuutti. Sitte ne rupes niitä lappamahan koppahan, josta ne kaarettihin hurstisäkkihin, joita meirän kärryys oli ainaki puali tusinaa. Ei siinä kauan menny, ku meillä oli säkit täynnä silakoota. Sitte seleviteltihin maksuhommat. Kustun isä otti plakkaristansa ruattin kukkaron ja siältä se hyvin harvaksensa ja hartahasti otti paperirahat ja lantit hyvin tarkoon esille ja räknäs kalastajan kourahan. Kyllä me Kustun kans kattoomma silimät tapilla sitä hommaa. Kaikkeen eniten me imehtelimmä sitä, ettei niiren puheesta saanu mitää selevää. Emmollu juuri koskaa kuullu ruattin kiältä puhuttavan, mutta kyllä mä havaattin, että ne kalastajat ymmärti suamiaki, vaikkei ne sitä puhunu ollenkaa. Yks kysyy Kustulta, että onko sinä flikka eller poika. Kustu ei puhunu mitää, katteli vain housun pulttuja pitkin varpahisiinsa. Sitte se kysy Kustun isältä, että onko he kaksi sinun poikka, se koitti seliittää, että tämä on mun poika, mutta tua on krannista. Multa se kysyy,mikä sinä nimi on. Ku mä sanoon nimeni, se sanoo, että mun nimi on Gustaf ja tua poikka heter Karl eller Kalle.

Sitte pantihin Pekka aisoohin ja läherettihin ajamahan kotio päin. Nääspyys pirätettihin sen aikaa, että me käyymmä Kustun kans puaris ostamas nisua ja limunaatia. Hevoonen oli poomis kiinni, mutta Kustun isää ei näkyny mihinää. Sitte mä havaattin, ku se tuli yhyrestä puarista, johonka oven päällä luki Apotek. Sillä oli käres pullo, joka oli kääritty keltaasehen paperihin ja korkin päällä kruusattu paperihattu. Se näytti sitä meille ja sanoo, että siinä on piirtua, ku mä sain mennyellä viikolla tohtorilta risetin ja käyyn sen ny sitte hakemas. Se tälläs sen kärryyhin heinien sekahan niin tarkoon, ettei se mihinää krönköttehes olis menny rikki.

Niin tultihin taas tutulle tiälle ja pualen päivän aikoohin olimma kotona. Silakoosta purotettihin meille kaks säkkiä ja loput viätihin Kustun kotio.

Flikat oli melekeen aina olovaasia, mutta jokku varsinki. Jos niillä oli uuret piiskannauhat, olletikki punaaset, niin ei ne oikeen tiänny, kuinka päin nolis ittiänsä liaruttanu.

Reisun Marii oli saanu uuret piiskannauhat äireeltänsä. Noli tiätysti punaaset. Sitte sen täti tuli kylähän ja toi sille toiset piiskannauhat, jokka ei ollu oikeen keltaaset muttei veheriääsekkää ja sitte se hyväkäs pani ne kaikki yhtä aikaa hiuksihinsa. Saattaa uskoa, että soli rehevää ja olovaanen. Helemillä oli vain jostaki kankahan syriästä repäästyt olemattomat piiskannauhat ja se koitti olla hyvin simisukaasta, ku Marii kuluki erestakaasin. Se sanoo Helemille, että olis palio pareet, ku pansit puarinuarasta ku tuallaaset kluututrasun kappalehet päähäs. Sitte se meni Helemin viärehen ja nykääsi sitä toisesta piiskasta niin, että Helemi kaatuu maahan ja rupes kovaa porajaamahan. Yht´äkkiä soli kumminki pystys ja se tryykäs Mariin kimpppuhun ku kanahaukka. Ne pyärii maas niin ku viipperöt ja horvin päästä Mariilla ei ollu hiuksis yhtäkää nauhan kappalestakaa. Yks punaanen pyärii niiren jaloos ja Helemin kummaski käres oli loput mutta ei kauaa, ku se nakkas ne nokkoospuskahan ja lähti samoolta jalakaan tiloolta hyppäjämähän kotionsa.

Onneki Juuska oli nähäny koko touhun ja se meni perästä Mariin kotio ja toimitti sen äireelle, kuinka siinä toresta käytihin. Marii raakuu niin lujaa ja rumasti, ku vain Marii taisi ja kanteli äireellensä, kuinka Helemi tryykäs sen kimppuhun ja repii piiskannauhat sen päästä. Sen tätiki oli viä tuvas ja seki oli aiva pökertyä, ku Marii huuti ja potkii niin ku tapettava sika. Ku ne kuuli Juuskalta, että soli Marii, joka alakas nykiä Helemin hiuksista, niin ne pani flikan konttuurihin ja oven hakahan. Siä se huuti viä horvin aikaa, mutta sitte se vaimeni hiliaaseksi ja rupes pyytelöhön, että se päästetääs pois siältä.

Sillä eherolla, että meet pyytämähän Helemiltä anteeksi sanoo sen äitee ja aukaasi konttuurin oven.

Ei Mariin auttanu mikää muu ku mennä Helemin kotio pyytelemähän anteeksi. Soli noukkinu piiskannauhat pihalta ja antoo ny Helemille ne punaaset, jokka soli justihin saanu ja sitte ne solomis toinen toisensa hiuksihin. Niin oli kummallaki oikiat piiskanauhat eikä Heleminkää trenkänny pitää niitä trasun paloja.

Yhyres ne lähti Mariin kotio ja rupes asuulemahan tytyyllä, joita Mariilla oli jouki neliä. Kaharella oli kuttaperkapäät ja lopuulla tavalliset trasupäät. Sitte Mariin äitee antoo flikoolle nisunpalat ja maitua ja niin tuli rauha maahan.

Toisen kerran oli Elema saanu uuren tantun, johona oli koreeta raitoja ja kukkia. Soli käyty kirkolta ostamas. Se pani sen yllensä, vaikka äiteensä oli kiältäny ja tahtoo näyttää krannis, kuinka komia tanttu sille oli kirkonkylän puarista ostettu. Kaikki kehuu, kuinka maharottoman koria tanttu oli flikalle ostettu ja voi, että se taisi olla olovaasta. Viä pihallaki se hyppii ja pomppii ja lauloo, että oli Mikki ny merelle lähteny.

Nyt te varmahan jo arvaattaki, kuinka siinä käytihin. Sen toinen jalaka sattuu ympyriääsen kiven päälle ja se lenti puallensa kuraaselle tiälle. Ku se siitä lähti kotionsa, niin ei sollu enää yhtään olovaasta. Ei se kyllä tohtinu yhtää raakua, vaikka niin kipiää otti joka paikkahan. Eikä siinäkää viä ollu kylliksi. Sen äitee tuli jo portahilla vastahan ja hairas tantun sen yltä ja talutti flikan tukasta tupahan.

Koskaa ei päästy oikeen seleville siitä, mitä sen perästä tapahtuu, mutta Kustun tiatojen mukahan siä oli piretty sinä päivänä oikeen raippakinkerit. Eikä sollu kyllä yhtää liikaa.

Yhtenä kesänä oli niin palio mötiääsiä, että paapan miälestä se tiäsi sotaa elikkä jotaki muuta kapinaa. Se sanoo, että ennen erellistä kapinaa oli ollu kans mötiääsiä joka paikas. Multakokkihin noli teheny kaks suurta pesää, joista toinen oli niin suuri ku tua sankoo tuas laattialla, se selevitti.

Meirän mukulaan miälestä niitä oli sinä kesänä palio ja niistä tuli sitte sellaasia vaivoja Kustulle ja mullekki, että poraata niiren kynsis sai kerran jos toisenki. Ensimmääsellä kerralla soli kyllä Kustun syy, että käytihin nin ku käytihin. Tallin kokis oli hirren päällä ja osin sen allaki isoo ympyriäänen pallo, josta ei heti tiätty mikä soli. Ei menny ku horvin aikaa, niin jo tiärettihin mitä se sisällänsä piti. Kustu kurkootteli pitkällä kepillä ja rupes krökkyämähän sitä siitä reiästä. Samas siältä tuli luukun täyreltä isoja mötiääsiä eikä kulunu ku silimänräpährös, niin kaks oli ampunu Kustua silimän päälle ja korvan lehtehen. Me lähärimmä hyppäjämähän tallin kokista alaha ja pihalle ja mötiääset peräs. Mua pisti ensimmäänen mötiäänen kyynärpäähän ja toinen heti perähän säärehen. Ku mä kattahrin Kustuhun päin, niin mä havaattin, että yks oli justihin ampumas sitä niskahan.

Me hyppäsimmä poraaten tupahan, johona äitee luuli, että ny on varmahan käsiä taikka jalakoja poikki. Heti se kumminki havaatti, mistä on kysymys. Kustun toista silimää ei enää näkyny ollenkaan ja korvanlehti oli ku nauris. Mulla oli kyynärpääs isoo patti ja sääres samoon, mutta Kustun niskahan ei tullu ku piäni punaanen pläntti. Äitee koitti hoitaa meitä kumpaaki ja flasas isoon knekallisen kermaa kummanki pattihin ja koitti lohoruttaa, ettei se kauaa pakota. Ny noli kumminki niin kipeetä, ettei sitä voinu porajamata kestää.

Kustu lähti hyppäjämähän kotionsa ja siä oli meinannu kans tulla hätä kätehen, ku äitee näki, ettei toista silimääkää ollu ollenkaa. Porajamisen seasta Kustu kumminki sai seliitettyä, mitä oli tapahtunu. Hermotippoja sen äitee oli joutunu ottamahan, ku ei sattunu valeriaanaa löytää mistää. Samoolla tipoolla soli voirellu niitä pahkurootaki.

Parasta voiretta oli kumminki se, ku äitee antoo korpun ja klasillisen kirkasta limunaatia. Huamisin aamulla ei näkyny enää muuta ku punaaset pläntit niis kohoris, joihin mötiääset oli ampunu. Kipeetäkää ne ei enää ollu, vähän vain syytti niitä kohtia.

Seuraavan kerran molimma Kustun kans uimas ja sitte ku tultihin rannalle, lähärettihin hyppäjämähän heinäpellon ojaa pitkin kilipaa. Pellon pyärtänös oli mötiääsen pesä ja siältä tryykäs jouki kymmenen elukkaa meirän perähän. Yks ampuu Kustua puapiälehen ja mua pään kukkuralle. Molimma kumminki teheny sellaasen päätöksen, että jos joskus näin käyrähän, niin porajamahan ei enää ruveta. Kyllä täytyy sanoa, että kovaa teki miäli siitä päätöksestä luapua, ku niin kipiää otti. Tukka oli keväällä ajettu klaniksi ja ny oli pään kukkuralla isoo pahka. Kustulla oli kumminki palio kauhiempaa, ku se ei pystyny istumahan ollenkaa. Uimahan me kumminki menimmä, mutta pellon ojia myärin ei kuliettu enää sinä kesänä koskaa.

Kaikkiin kauhiinta oli se ku Urhoa pisti vaapsahaanen justihin kikkelin päähän. Saatta uskoa, että soli kauhia paikka. Ei voinu eres äireelle sanoa mitää, joko sitte näyttää. Kustulle ja mulle se näytti uimareissulla sitä, muttei sitä saattanu oikein kattoakaa. Sotaa se mötiääskesä ei kylläkää tiänny, mutta lunta oli seuraavana talavena niin palio, että Kustun äitee sai sanoa mötiääskesän ereltänehen tätä lumen palioutta.

Kyllä Vennerin Jaska oli sitte tohoruksis, ku soli saanu ensimmääset klaffihousunsa. Ku se sai viälä samana kesänä pellilakinki, niin meirän toisten kuteet oli aiva sama ku ei mitää. Soli niin herrantähäre rehevää, ettei soo ollenkaa imes vaikka Kustu sitä vähä fletaasi nokkoosilla sääripohkioomille. Siitäkös Jaska lähti aiva oikohonsa poraaten kotionsa uuret klaffihousut jalaas ja pellilakki käres. Samas oli sen äitee portahilla ja oosittapa ollu kuuntelemas, ku se annatteli. Siinä sai kuulla kunniansa Kustu ja sen äitee, mutta kyllä me muukki saimma aiva tarpeheksi. Ei se kyllä meitä nähäny, ku molimma heinälaros, mutta seinän raoosta me näimmä ne. Kyllä meilloli naurunsa kans pitelemistä, ku Jaskalla tuli samas kiirus hyysihin, eikä se tainnu viälä itte eres klaffia aukaasta. Sen äitee aukaasi knapit ja Jaska meni tuhatta ja lujaa, sillä oli niin kova kiirus.

Silloon Kustu, jolla oli aina kaikki kurit niin ku Uppalan karoolla, otti pari laattiaflankkua irti ja me menimmä raosta laron laattian alle ja saman tiän hyysin taa. Siältä kontiimma hyysin seinänviärtä pitkin ovelle ja Kustu pani oven hakahan. Jaska ei kumminkaa tiänny mitää ennenkö se oli lähärös pihalle. Eihän se sitä hakaa auki saanu, ku se haka oli sellaanen, johona oli koukku väännetty tai oikiastansa taottu vääräksi sisälle päin. Kyllä se huuti ja tyriäs siälä niin, että koko markki kaikuu. Tuskin solis siältä pääsny koko päivänä pois, jos ei niiren koira oosi ruvennu tuvas maharottomasti haukkumahan ja sen takia niiren äitee tuli hätähän.

Molimma jo varooksi menny niin kauas pellon ojahan, ettei meitä koirakaa löytäny. Siä ojas Kustu vasta havaatti, että siltä oli puronnu plakkarista melekeen uusi kummipallo. Se alakas mulle siitä roikastaa, että mikset säkää yhtää katto perähän ja se tarkasti munki plakkarit, vaikkei mulla eres plakkaria ollukkaa. Silloon Kustu taas käytti niitä rumia sanoja, joista pyhäkouluski oli varooteltu ja ku se huuti niin lujaa, niin mä aivan syrän kylymänä kattelin ympärilleni, ettei äitee vain oosi kuullu.

Oikiastahan soli hyvä ku Jaska sai ne klaffihousut. Sillä livulla Kustulle ja mullekki tehtihin oikeen molskista oikiat klaffihousut, johona oli samasta kankahasta teheryt traksilat. Kräätäri Hilima ne teki heti seuraavalla viikolla. Molimma rehevää, ku Jaskan housut oli tehty sen isä vainaan vanhoosta hurstihousuusta ja meirän housut sinisestä molskista.

Tuhuruusta


On niitä tuhuruusia talavia ollu ennenki. Mun muistohoni on ollu kovia pakkaastalavia, mutta on niitä vähälumisia ja lämpöösiäki piisannu.

Kaikkiin pahinta oli silloon yhtenä talavena, ku ei palio lunta tullu sen kummemmin syksyllä ku keväälläkää. Koulujen väliset hiihtokilipaalut olis pitäny pitää, mutta lunta ei löytyny eres mettästä sen vertaa, että teitä pitkin olis pystyny suksittelohon. Kustu oli saanu silloonki joululahajaksi tehtahan sukset, joista se oli toresta rehevää. Alpolla samoon oli viäki paremmat sukset ku Kustulla ja sillä oli viä eriskummalliset rahkehekki. Suksen sivuuhin oli tällätty raurat ja kenkien pohojihin samoon. Rauroos oli reiät ja niiren läpi pistettihin kruuvit ja mutteri päähän. Siinä oli jalaka sukses kiinni eikä pääsny irti, jos ei mutteri sattunu putuamahan. Porkis oli niin tylyt vömpölöt, ettei koskaa oltu nähtykää ja piikit oli taottu alasimeella jouki kaks tuumaa pitkiksi. Hiihtämishousut oli alapäästä veretty kruppunuaralla linkkoohin kiinni ja plyysin hioos oli komeeta kruusooksia ja lakki samanmoinen ku Veli Saarisella.

Niistä ei kumminkaa ollu mitää iloa, ku ilima oli tammikuuski niin ku keväällä jouki. Ojanpohojis oli vähä jotaki valakoosta, muttei siinäkää pääsny suksittelohon, ku päivällä oli melekeen kortteli vettä. Yällä sen verran kylymäs, että muutaman millin paksuunen jää oli päällä.

Kovaa mäki orotin talavia ja lunta, ku mä olin siinä toivos, että pääsisin koulujenvälisihin. Helemikuus pikkuusen satoo lunta, mutta jo seuraavana päivänä tuli vettä kaatamalla.

Meirän häjyysten miälestä oli pahinta se, ettei saatu suksitella, mutta raavahilla ihimisillä oli hätä mettäajoosta. Tukkien ajamisesta ja frahtaamisesta ei trenkänny eres aatella ja rankaläjäkki, jokka oli syksyllä koottu, makas mettäs. Heinään ajamises ei oikeen tiätty, yrittääskö reellä elikkä kärryyllä, mutta kärrypelihin se kumminki meni.

Toiskan emäntä sanoo, ettei tästä hyvää seuraa. Sanokaa mun sanonuen, se praatas Juulialle, joka tuli tyänsä kans kylähän harva se päivä. Yhyres ne muisteli, minkämoisia talavia oli ollu ennen kapinaa ja oli sitä miältä, että silloon oli kans lumettomia talavia. Eikä ne uskonu Mikkiä, joka kattoo alunakastansa ja sanoo, että moon kirioottanu tänne kovia pakkaasia justihin kapinan erellistalavena. Juulia oli kumminki sitä miältä, ettei joukaa valaporina ollu lunta maas eikä malaalla.

Kevät tuli silloon niin varahin, että pellolle jokku meni jo pari viikkoa ennen valaporia ja Juuskaki kylyvi ohoraa jo heti valaporin jäläkihin. Kylyvöhommista tuli miäleheni seki, että alapääs vai oliko teerennevoolla joku oli kylyväny ruista tammikuus. Siitä rukihista ei tullu kylläkää mitää, mutta saihan sanoa, että on kylyvetty silloon ruista.

Vuaren tulos ei kylläkää ollu häävi, ku kesä oli samanmoista tuhuraamista ku talaviki. Uintireisut jäi viluusiksi ja äkkinääsiksi eikä krapujakaa tullu palio ollenkaa. Neki vähät mitä tuli, oli suurimmaksi osaksi pritikoota ja kuari oli aiva pehemoonen.

Syksyllä fälttööspellot oli niin ku kuravelliä. Olletikki niiltä, jokka jäi orottomahan parempia fälttöösilimoja, jäi fälttööt kevääksi.

Moomma sellaasia, että me krätäjämmä, jos on kovia pakkaasia ja lunta tuloo triivuuksi, muttei sekää oo hyvä, jos on sellaasta tuhurua ku silloon.